Koira.info

Olet täällä: Neuvoja koiranomistajille

Lääkkeiden antaminen koiralle

Mikäli koiralle on syystä tai toisesta määrätty lääkekuuri, kuten antibiootteja, lääkkeiden antaminen koiralle voi olla hankalaa etenkin jos omistajalla ei ole asiasta aikaisempaa kokemusta tai potilas on haluton yhteistyöhön. Lääkitseminen ei ole suinkaan mahdoton asia, sillä hätä löytää keinot, ja tämä artikkeli käytännön neuvoja eri tilanteisiin. Lääkkeiden syöttäminen koiralle edellyttää usein viekkautta oli kyseessä nestemäinen lääkeannos, kapseli tai pilleri. Ensimmäiseksi on kuitenkin ymmärrettävä eläinlääkärin määräämät ohjeet.

Hanki tietoa lääkkeestä

Jos eläinlääkäri antaa koiralle lääkekuurin, on syytä rohkeasti kysellä asiat selviksi ennen kotiin lähtöä. Yksi tärkeimmistä asioista on tietenkin, annetaanko lääkkeet suun kautta vai onko esimerkiksi kyseessä korva- vai silmätipat. Lisäksi tiheys, kuinka usein lääkettä annetaan (esimerkiksi kerran päivässä), on oltava selvillä, sekä tietenkin se kuinka pitkään kuuri kestää (esimerkiksi seitsemän päivää tai kunnes vaiva on parantunut). Näiden seikkojen lisäksi syyn kautta annettavan lääkkeen ohessa saattaa olla suositus antaa sen yhteydessä raikasta vettä tai ruokaa. Voi olla myös syytä kysäistä, onko lääkkeestä odotettavissa haittavaikutuksia kuten vatsan menemistä kuralle tai väsyneisyyttä.

On sellaisia lääkkeitä, joiden annoskoko ei ole millintarkkaa hommaa, joten eläinlääkäri saattaa määrätä lääkettä annettavaksi “tarvittaessa”. Joissain tapauksissa reseptin noudattaminen on hyvinkin tarkkaa puuhaa ja sen vuoksi voi olla syytä laittaa paperille tai askarrella tietokoneelle aikataulu, jottei asiassa lipsuta. Jos lääkepakkauksessa lukee säilytysohjeet, niitä on syytä noudattaa. Lääkkeen tehokkuuteen saattaa vaikuttaa se, säilytetäänkö pakkausta oikeaoppisesti esimerkiksi jääkaapin viileydessä tai huonelämpötilassa.

Pillerit ja tabletit

Koska nieltävien pillereiden ja tablettien toimittaminen koiran vatsalaukkuun on hankalaa, on hyvä selvittää eläinlääkäriltä voiko rohdon syöttää ruoan mukana ja voiko kiinteän lääkeannoksen rouhia sen sekaan. Jos lääkkeen voi ujuttaa ruokaan, sen haittapuolena on, että koiran on syötävä koko ruoka-annos. Joissain kalvopäällysteisissä tai muissa vastaavissa pillereissä ja tableteissa saattaa olla paha maku jos lääke on rikottu. Se saattaa siis johtaa siihen, ettei potilas viitsi syödä ruokaansa. Tämä asia yleensä selviää vasta kun sitä on käytännössä testattu.

Jos pilleri, kapseli tai tabletti on annettava suoraan suun kautta, se voi olla erityisen haastavaa. Tällöin tilannetta saattaa helpottaa jos omistaja totuttaa koiraa siihen, että omistajan käsi on suun ympärillä ja sen lähellä. Jos on luultavaa, että koira säikähtää tilannetta ja voi purra, ei kannata yrittääkään antaa lääkettä tällä tavoin vaan on kysyttävä lääkäriltä vaihtoehtoista tapaa lääkitä koira. Mikäli pillerin tms. lykkääminen suuhun sujuu ilman vaaraa, sen voi tehdä helpommaksi joko seisomalla koiran takana tai polvistumalla sen viereen. Pilleriä voi pitää peukalon ja etusormen välissä. Sitten koiran on saatava avaamaan suunsa, sen päätä on lempeästi käännettävä taaksepäin ja pilleri yritettävä työntää kielen päälle. Jotta koira voi niellä sen paremmin, kurkkua voi kevyesti hieroa ja tarjota hieman vettä kyytipojaksi.

Nestemäinen lääke

Nestemäisen lääkkeen antaminen on usein kiinteässä muodossa olevaa helpommin annettavissa, sillä se ei edellytä koiran hampaiden kanssa tekemisiin joutumista. Jos nestemäinen lääke annetaan ruiskulla, tässäkin tapauksessa sen antamista voi helpottaa menemällä seisomaan koiran taakse tai menemällä polvelle koiran viereen. Koiran päätä voi tukea toisella kädellä ja katsoa esimerkiksi saako rapsuttaminen sen huomion kiinnittymään varsinaisesta toimenpiteestä muualle. Jos mahdollista, ruiskulla lääke kannattaa kohdistaa mieluummin hammasrivistön sivusta — välttelemällä kulmahampaita suun etuosassa.

Kommentoi ensimmäisenä

Kokemuksista voi kertoa nimimerkillä. Kommentoitaessa julkaisua Lääkkeiden antaminen koiralle sekä Nimimerkki että Kommentti ovat vaadittuja tietoja. Jos haluat antaa yksityisesti palautetta, käytä tätä lomaketta.


© 2024 Koira.info
Haluat vihjata virheellisestä tai puuttuvasta, mutta tärkeästä tiedosta, tai ehdottaa yhteistyötä? Voit lähettää palautetta tällä lomakkeella.