Koira.info

Olet täällä: Artikkelit

Koirakoulu

Koirakoulussa voivat koiranomistaja ja koira itse muodostaa toisiinsa nykyistä syvemmän suhteen ja oppia ymmärtämään toisiaan paremmin. Koira myös oppii pelisäännöt, joiden mukaan se pääasiassa ihmisistä koostuvassa laumassa toimii. Kun koira on oppinut niin sanotusti yhteiskuntakelpoiseksi, sen kanssa ajan viettäminen on entistä hauskempaa — onhan ilo liikkua ja harrastaa hyvätapaisen koirulin kanssa. Tällaiseen lopputulokseen pääseminen edellyttää osaavan kouluttajan läsnäoloa. Koulutuksia on monia erilaisia ja eri ikäisille koirille. Esimerkiksi useimmille ikäpolville sopii koulutus, jossa koiran vetäminen hihnassa ollessaan saadaan lakkaamaan. Koiran vetäminen remmissä ollessaan, se saattaa innostua räyhäämään. Joidenkin koirakouluttajien mukaan räyhääminen saadaan vähenemään jos hihnassa vetäminen saadaan lakkaamaan.

Koiraa voi alkaa kouluttamaan jo pentuikäisestä. Esimerkiksi kymmenviikkoisesta viisikuukautiseksi asti voidaan koiralle opettaa käsimerkkejä, sanallisia komentoja ja hihnassa kulkemisen pelisääntöjä. Koirakoulussa kokenut opettaja voi jo pentuikäisen koiran ollessa “alokkaana” huomioida erityisiä ongelmakäyttäytymisen piirteitä ja auttaa puuttumaan niihin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Pentuikäistä koiraa voidaan opettaa noudattamaan peruskäskyjä, kuten “istu”, “tule” ja “paikka”. Myös perustason käytöstavat, edellä mainittu oikeaoppinen hihnakäyttäytyminen ja ihmisten sekä muiden koirien välisten sosiaalisten taitojen hiominen voivat sopia jo pennun ikätasolle.

Edistyneemmissä koulutuksissa voidaan esimerkiksi opettaa koiraa pysymään paikoillaan sillä aikaa kun omistaja käy toisessa huoneessa, vaikkapa avaamassa oven, palatakseen sitten koiran seuraan. Tällaistakin arkitottelevaisuutta voi ryhtyä opettamaan koiralle hyvin nuorena. Erikoisimpia koirakoulutuksia ovat esimerkiksi koe- ja kilpailutoimintaan johtavat kisavalmennukset, sienikoirakoulutus ja muut hajun etsinnät ja ilmaisut, agility (myös kotona) ja esine-etsintä sekä jäljestäminen. Kursseja löytyy monien koirakoulutuksia tarjoavien tahojen suunnalta myös sellaisilel koirille, jotka ovat jostain syystä arkoja tai epävarmoja, tai jotka eivät oikein tahdo työskennellä muiden ihmisten tai lajikumppaniensa kanssa.

Kommentoi ensimmäisenä

Kokemuksista voi kertoa nimimerkillä. Kommentoitaessa julkaisua Koirakoulu sekä Nimimerkki että Kommentti ovat vaadittuja tietoja. Jos haluat antaa yksityisesti palautetta, käytä tätä lomaketta.


© 2024 Koira.info
Haluat vihjata virheellisestä tai puuttuvasta, mutta tärkeästä tiedosta, tai ehdottaa yhteistyötä? Voit lähettää palautetta tällä lomakkeella.