Koira.info

Olet täällä: Koiran anatomia

Koiran kynnet

Kuten meillä ihmisillä, myös koirilla kynnet kasvavat yötä päivää. Kynsien leikkaaminen onkin yksi tärkeimmistä hoitotoimenpiteistä. Esimerkiksi Merjan Trimmaamon nettisivuilla julkaistussa artikkelissa suositellaan normaalin kotikoiran kynsien leikkuuta joka kahden viikon välein, sillä kynnen kasvettua liina pitkäksi se voi tehdä kipeää. Jos koira viettää paljon aikaa ulkona ja on muutenkin aktiivinen, sen kynnet kuluvat ja leikkuuväliä voi harventaa. Siitä huolimatta kannuskynsi, eli niin sanottu peukalon kynsi, kasvaa eikä juurikaan kulu vaikka koiruus juoksentelisi lenkillä tai kirmailisi koirapuistossa.

Valokuva tanskandoggin käpälistä, sekä kummankin eturaajan kannuskynsistä.
Kuvassa tanskandoggin eturaajat.

Joiltakin koirilta kannuskynsi on poistettu kirurgisesti kokonaan. On kuitenkin paljon vastalauseita moiselle operaatiolle, kuten sen suorittamisen puolesta. Kannuskynsi ei ole luonnossa vain koirien yksinoikeus, sillä eräillä matelijoilla, linnuilla ja nisäkkäilläkin sellainen löytyy. Koiran kohdalla kannuskynsi kasvaa sen verran ylhäällä tassun yläpuolella, ettei se ole kontaktissa maahan. Sen vuoksi juuri kannuskynsi pääsee leikkaamatta kasvamaan hankalan muotoiseksi sirpiksi, joka voi jäädä kiinni milloin mihinkin ja aiheuttaa kipua.

Monet koirista eivät juuri välitä kynsien leikkaamisesta. Sen vuoksi on pitkällä tähtäimellä hyvä koulia koiraa tähän operaatioon jo pentuiästä lähtien. Silloin koira ainakin tottuu siihen.

Jos koiran kynttä leikataan liian paljon, se saattaa alkaa vuotaa verta. Verenvuoto lakkaa yleensä ilman hoitoa noin viidessä minuutissa. Kynsileikkureita on ainakin kahta päätyyppiä: saksi- ja giljotiinimallia. Giljotiinimallia on usein helpompi operoida koiran kanssa.


© 2024 Koira.info
Haluat vihjata virheellisestä tai puuttuvasta, mutta tärkeästä tiedosta, tai ehdottaa yhteistyötä? Voit lähettää palautetta tällä lomakkeella.